Torstaina heinäkuun 30. p. -25

Miten olenkaan viihtynyt täällä. Alussa luulin että en viihtyisi enenmpää kun noin viikon, mutta vieläpä olen täällä. En muistele enään häntäkään yhtään. Olen niin iloinen siitä, mutta kun ei vaan tunteeni heräisi kun palajan kaupungiin. Pian hän pääsee pois niin sitten en nää enkä tapaa häntä milloinkaan. Ajatella en milloinkaan. Mitä minä rupeisin harrastamaan? Tahdoisin jotain hyödyllistä. Mutta mitä? Minulla ompi elämä vasta alussa, vielä vuoden täytyy minun käydä koulua ja sitten, sitten alkaa elämäni vasta todessa.

Usein unelmoin että olisin rikas. Meillä olisi kartano jossain maalla niin silloin minulla olisi elämän työ. Kaikkien köyhien tykönä kävisin, vieden ruokaa heille ja autaisin heitä minkä voisin. Niin sitä olen usein toivonut, mutta mitä sille voi kun on köyhä.

Eilen olin ratsastamassa taas pitkästä aikaa. Oi miten tahtoisin mielelläni osata oikein hyvin ratsastaa. Ehkä joskus saankin oppia oikein taidokkaasti ratsastamaan. Sillä minä pidän niin paljon hevosista ja tahdon että saankin. Koirat ovat myös minun eläimiä ja tahtoisiin myös saada oikein viisaan ja yskollisen koiran.

Ei, kai minä toivon vaikka mitä.

Olen lukenut kolme romaania täällä olelssani ja paksuja sittenkin. Niistä oppii niin paljon sekä pahaa että hyvää mutta enempi luulen hyvää - sillä minä ainakin opin niin paljon hyvää niistä.

Sunnuntai Heinäkuun 19. p. -25

Pälkäne Kaitamo

Olen ollut täällä maalla jo torstaista saakka. Miten hauskaa lohdutusta minulle. Täällä unohoitan kaikki, en paljon enään muistele häntäkään. Ja hyvä se onkin, sillä eihän hänkään kai enään minusta välitä. Niin ainakin luulen. Täällä on kaikki pois mielestäni, kaikki unhoitettu. Toivon etteivät ne tunteet enään palaja. Sillä mitä on rakkaus ilman vastarakkautta?

En luule enään milloinkaan rakastuvani, sillä pidin hänestä niin paljon, paljon rakastin häntä, paljon tuhlasin unelmuuttani häneen ja ehkä luulin liika paljon. Niin näin ne raukesivat ja hyvähän se on. Toivon ettei ne enään heräisi.

Kello 10 ip.

Keneen luotan, kenelle itseni annan? SInulle Kaikkivaltias, maan ja taivaan luoja. Oi rakas Isä joka olet taivaassa. Auta minua kuule pyyntöni. Tee minut hyväksi, anna minulle kultainen sydän, hellyyttä liekkuvan ja lempeyttä näyttävä. Anna minulle mielyttävä luonne että olisin iloksi kaikille. Anna minulle rakkautta sillä minä janoon sitä. Oi Sinä taivaallinen Isä kuule minua älä hylkää pyyntöäni. Sinä meidän tukemme ja turvamme.

Aamen.

Heinäkuun 3. p. -25

Rakastan häntä, en enään niinkuin ennen. Silloin tahdoin häntä omakseni - nyt en enään, tahdon vaan että hän olisi onnellinen. Nyt ompi rakkauteni muuttunut oikeaksi rakkaudeksi, joka ei itselleen mitään pyydä ei mitään vaadi, joka rukoilee toiselle onnea ja siunausta.

En ymmärrä miksi rakastan häntä niin syvästi ja miksi hän aina on mielessäni. En pyydä enään hänen rakkauttaa en kerjää hänen seuraansa, minä rakastan häntä tuntemattoma ritarinani. Sillä miksi hän rakastaisi minua? Mitä olen minä? En mitään. Tyhjää on elämäni tyhjä olen itse. Elämä ompi synkkää, pimeää polkua jota ihmisen on kuljettava. Ei eihän elämä voi olla synkkää ja pimeää, koska senkin Jumala on luonut. Kaikki mitä on Jumalalta on ihanaa ja pyhää. Ei ihmisen pitä toivoman mitään suurta sillä on Jumala hänelle antanut suuren lahjan "rakkauden".

En minäkään mitään suurta toivo - en toivo häntä itselleni enään, minä rakastan häntä. Muistelen aina häntä ja niitä ihania hetkiä joita olen viettänyt hänen seurassaan.

Vieläköhän hän pitää minusta - en tiedä. Ehkä hänkin usein muistelee minua niinkuin minäkin häntä. Tai hkä ei ollenkaan. Tahtoisin että hän olisi onnellinen aina.

Olin eilen puistoravintolassa. Nähin Elsie Brüningin siellä. Hän on jotain sukua hänelle. Huomasin miten hän katsoi minuun joka kerta kun oli puhe hänestä. En ollut tietävinäni ollenkaan. Minä vihaan Elsiä, hän sotkee kaikki minun ja Auliksen välit sekaisin.

Heinäkuun 1. p. -25

Nähin sinut unissani. Nähin senlaista unta että minun vanhempani kielsivät minua seurustelemasta kanssasi. Olin olevinani jossain puistossa ja eräs ihminen tuli sanomaan minulle että en saa olla kanssasi ja kielsi hyvin jyrkästi, koska sinä muka olet hirveä ryyppäämään ja olit sunnuntainakin senlaisella reisulla. Yhtääkkiä  olin kotonasi ja taas he kielsivät minua samasta asiasta. Sitten olit sinäkin siinä. Minä itskin ja sanoin että en luovu sinusta sillä rakastan sinua. En vaikka mitä tekisivät. Muistan niin hyvin kun vaakuutin että minä en voi luopua sinusta ja he vaan lupasivat toimittaa sinut.

kello ½ 11 illalla.

Tulin juuri kotiin nähin sinut Ahvenistolla. Tulit vastaan meitä ja hymyilit niin nätisti sanoessasi goddag. Kun huomasin sinun tulevan niin teki mieleni juosta pois. Mutta en voinut - sydämmeni löi vaan niin kovasti. Rohkaisin itseni ja tulin pää pystyssä vastaasi.